Anna mulle kuuraketti, tää maailma ei riitä

Mä oon koko kesän taistellu itteni kanssa haluanko mä jatkaa bloggailua vaiko en. Toisaalta hirveä kiire, toisaalta palava halu kerätä muistot johonkin. Mä tulin siihen tulokseen, ettei mulla oo kerrottavaa. 

Paitsi että onhan. Mä istuin viime viikolla bussissa, olin missannu motaribussin ja jouduin istuun 20 minuuttia pidempään päästäkseni kotiin ja mietin, että mun tekee mieli bloggaa. Tietty kamerasta oli loppunu akku ja pääsin vasta nyt siirteleen kuvia mut parempi myöhään kun ei millonkaan jee!

Mulla oli loppukesästä jäätävä probleema kun en päässytkää opiskeleen minne halusin ja näytti että välivuosi tulee. Mä ehin suunnitella ja saada työharjottelupaikkaa syksyks, mut sit tredulta soitettiin. Meitsin tulevaisuus näyttää lentokoneasentajalta nyt. Mä rakastan koulunkäyntiä.

Muutin kans omilleni, Nokialle jäätiin mutta yksinasuminen on parasta ja mun kämppä on paras ja Nokiakin ihan kiva. Jännä törmäillä vanhoihin kamuihin ja mua harmittaa että etäännyin niistä kaikista.  

Mummu kävi leipomassa mulle kolme pellillistä sämpylöitä, äiti osti mulle fjällrävenin neljän vuoden haaveilun jälkeen, mennään isin kaa ens viikolla tallinnaan ja musta on niin outoa että nukkumaanmennessä on jo ihan pimeetä. Syksy on mulle ihan tervetullut juttu, jee!